torstai 21. tammikuuta 2010

Tossu intoilua


Novitan Puro langasta tehdyistä tossuista jäi niin hyvä fiilis, että tokihan tossuja on pitänyt tehdä lisää. Tosin.. En ole käyttänyt Puroa enkä Huopasta. Otin asiakseni testailla erilaisia villa lankoja ja niiden huopuvuutta. Hyvän tuloksen sai Hjertegarn Lima
langasta joka on 100% villaa. Alun perin tossut mahtuivat maagiseen 37nron jalkaani, pesun jälkeen ne olivat tytölle juuri sopivat eli nroa 21. Pienen venyttelyn jälkeen ne sopivat 21-23 nron jalkaan. Lima huopui 30min. pesussa vain hieman ja tunnin pesussa aika reilusti. Mielestäni tunnin pesussa käsitellyt tossut olivat paremmat, kuin nuo 30min. käsittelyn saaneet. Tulos oli huopuneempi ja tasaisempi. Taatusti tulen tekemään vielä Limasta jotain muutakin, vaikkapa lapaset. Nämä neuloin puikko nroilla 5,5mm. Olisiko tulos eri, jos olisi ollut pienemmät puikot tai suuremmat?? Hmm..




En tyytynyt vain Liman testaukseen, vaan uhriksi joutui myös  Vestlandsgarn merkkinen lanka. Tämä lanka oli myös 100% villaa ja huopui, mutta ei läheskään niin hyvin kuin Lima. Mutta kuitenkin pesun jälkeen tulos oli hieman huopunut ja kutistunut.


Molemmat langat oli erittäin mielyttävä neuloa, ei säikeet jääneet välille tai muutenkaan hyppineet silmille sillain et naama irtoo. Oli oikein rattoisaa ja nopeaa meininkiä.



Lisäksi olen huovuttanut 2 muut tossut, mutta niistä lisäilen kuvia myöhemmin.. Kunnes niitä kuvia saa otettua. Asiaksi otin testata myös erään balleriina-tossuu ohjeen, jonka jostain blogista olen bongannut. Blogin nimeä en nyt kuolemaksenikaan saa päähän. Mutta ohje oli helppo ja nopea tekoinen juttu. Tällaiset tossut minä sillä ohjeella sain aikaiseksi. Sai mummo jouluksi lämmikettä.


Huovuttamista aion tulevaisuudessa testailla lisää ja kokeilla erilaisia lankoja myös. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti